Jaaha. Kirjoitellaanpas sitten blogia vaihteeksi taas sairaspäivänä, antibioottien hakua apteekista odotellessa, kun tähänkään tai muihinkaan kivoihin harrastuksiin ei tunnu riittävän halua tai jaksamista muuta kuin silloin kun on pakko pysähtyä. Stressi saa kuulemma kaikki pöpöt hyökkämään tuplana ja mua ärsyttää, että ne onnistuu siinä silti, vaikka yritän estää niitä napeilla ja panssareilla ja taikatempuilla ja klassisella "unohda, älä ajattele, eteenpäin sanoi mummo lumessa" -mantralla. No juu, mutta niin ikävää ja tylsää asiaa kuin stressiä en lähde tässä sen enempää avaamaan, koska aihe on TYL-SÄ eikä se lopu koskaan elämästä ja sitä vaan pitää oppia hallitsemaan päivä kerrallaan tässä kasvavassa ja opeteltavassa omassa aikuiselossaan ja bla bla bla BLÄÄH! Kyllä se taas joku päivä siitä sitten lutviutuu. Viimeistään ainakin silloin kun keksitään, miten päähän saadaan tehtyä vetoketju, jotta aivotkin voisi konkreettisesti ripustaa naulakkoon ja pestä ja kiillottaa välillä kropan levon tueksi. Kävin muuten eilen illalla ihonhoito konsultaatiossa ja siellä esiteltiin mullistava naamaharja, joka pyöri pehmeästi ja poisti epäpuhtauksia ja teki elämästä täysin uuden ja minä mietin ja toivoin koko ajan, että sama kehitettäisiin aivoille. Elämän uudistava aivoharja.
NO JOO MUTTA! KIVAAN AIHEESEEN sitten eli New Yorkin reissuun! IHAN MAHTAVA kaupunki. Juuri niin mahtava kuin kaikki elokuvat ja kirjat ja tarinat antavat olettaakin. Kun saavuimme ystäväni kanssa lentokentälle Newarkiin ja hyppäsimme sieltä keltaiseen taksiin, joka huristeli Nykille tyypillisessä usvassa kohti Manhattania, musta tuntui koko ajan siltä kun eläisin itse elokuvassa. Aurinkoa ei näkynyt mailla halmeilla, mutta oli silti pakko kaivaa laukusta jättikokoiset Dolce & Gabbana aurinkolasit ja leikkiä hetki miss Audrey Hepburnia perhosten ja innostuksen lepattaessa mahanpohjassa. Tunne oli mieletön kun usvan seasta nousi äkisti pilvenpiirtäjien huippuja ja yht äkkiä oltiinkin keskellä New Yorkin sykkivää sydäntä.
Ihmiset tungeksivat kaduilla ja autojen seassa. Siellä täällä kopsutteli hevosvaunuja ja ratsupoliiseja. Yksi oli parkkeerannut hevosensa autoriviin ja siinä kaakki leppoisasti näytti nukkuvan, melun ja höyryävien katujen ja liikenteen seassa. New Yorkin kadut todella höyryävät, kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti. Työmiehet pyyhkivät otsaansa kypäriensä alta ja nappaavat Take Away-kojuista evästä ja kuumaa kahvia ja jatkavat sitten. (Sellaista kaipaisin Suomeenkin. Helposti mukaan napattavaa evästä ja kahvia, koska olen erittäin surkea aamuherääjä ja ehdin tosi harvoin valmistaa itselleni aamupalaa...) Wall Streetin pukumiehet juoksevat merkkisalkkujensa kanssa kaduilla taksien ja roskasäkkikasojen seassa (mikä oli meistä tosi omituista kun tullaan täältä puhtaasta kotiSuomesta, että roskapussikasoja pinottiin kaduille kaiken loisteen ja kimalluksen sekaan....?) ja lounastavat työpäivän jälkeen easypubeissa yksinkin. Meinasin kysyä tarjoilijalta kun hän tuli kirjaamaan tilausta ylös Rosie O'Gradyssa olisiko yksi herkkupala vastakkaisesta pöydästä ollut listalla, mutta tyydyin sitten tilaamaan siivosti pastan ja lasin vichyä. Äh, hittoon jonnekin varpaankoloihin juurtuneet perisuomalaiset Jurotus ja Ujous! Ketä te oikein luulette olevanne? Muutenkin musta oli kiva seurata ihmisiä ravintoloissa ja kuppiloissa. Ulkomailla ihmiset juttelee tosi paljon keskenään kun ovat syömässä. Okei huono puoli on se, että ruoka ehtii jäähtyä jos kovasti lörpöttelee, mutta me suomalaiset ollaan helposti sellaisia, että nälässä keskitytään vaan ahmaisemaan se ruoka ja that's it. Kuitenkin hyvän ruoan osa nautintoa on hyvä seura.
Nykiin ei tosiaankaan kannata lähteä lomalla laihduttelemaan tai terveilemään. Me ainakin testattiin niin paljon niin tyypillisiä amerikkalaisia herkkuja kun vaan ikinä keksittiin. Pannukakkuaamiaiset, hamburgerit, pizzaslicet, donitsit, rapeat ja juustoiset toastit, överimakeat cupcaket, Skittles hedelmärakeet, peanutbutter kupit ja vaikka mitä! Ray's Pizzan pizzaslicet oli pohjaltaan niin täydellisen ohuita ja rapsakoita ja kuitenkaan täytteissä ja juustossa ei oltu säästelty. Kombo oli täydellinen, pizzojen Olympos! Enkelikuoro ja kellot soi. 1,50$ / slice. Ei ihme, että jenkkiklishee on läskiys! Olin muuten jo innoissani kaivamassa kameraa oitis laukusta kun havaitsin kadunkulmaan parkkeeratun NYPD-poliisiauton, jossa poliisi mutusti.......salaattia. Pahus. Terveellinen poliisi. Olin IHAN varma, että se olisi ollut donitsi! No ehkä ensi kerralla sitten, koska Nykiin on ehdottomasti päästävä joskus vielä uudelleen!
Tosin täydellistä komboa varjosti hiukan se, että pizzaslicen kylkeen tupattiin aina puolentoistalitran cokis. Ei herranjumala.
Aamulatte pannareiden kera sai taivaisiin. Kahvilatyöntekijöiden asustuksetkin oli monta kertaa tosi hauskoja Jotkut yhtenevät hatut tms. jotain muuta yhtenevää pientä hauskaa. Se loi hyvää fiilistä kuppilaan!
Jopa muutama kortti tuli kirjoiteltua aamukahvin hörppimisen lomassa. Tosin postimerkit Suomeen maksoi varmaan kolme-neljä kertaa enemmän kuin itse kortit...
Amerikkalaiset tuppaavat muuten laittamaan VIELÄ LISÄKSI pannareiden päälle voita. Oikein hyvältä maistui ilman ekstrarasvaakin... Valmiita pannukakkuaamiaisia jäi kyllä kaipailemaan, vaikka voihan niitä toki tehdä itsekin, mutta siihen täytyy varata kasa kaikkia erikoisaineita ja AIKAA... Mä kun olen muutenkin niin huippukokki ja viehtynyt tohon kokkailuun... ... Kiva oli myös napata evästä mukaan kaupasta ja mennä nautiskelemaan aamiainen Central Parkiin, jossa paisteli aurinko. (Olisin voinut ryystää Starbucksin kahveja ja teestä Cha Lattea koko ajan, ne on niin hyviä!) Ihmiset juoksenteli siellä shortseissa ja t-paidoissa. Helmikuussa? Ihan tosi? Hullut. Kylmähän siellä oli välillä kun Siperiassa. Ja me ollaan sentään Suomesta, jossa talvi normaaliolosuhteissa saattaa olla ihan jäätävä. Kirjaimellisesti.
Turvatarkastukset olivat myös omaa luokkaansa. Maahan tulleista otettiin oitis kuvat ja sormenjäljet. Välillä tuntui, ettei edes kauppaan päässyt ostamaan evästä ilman turvatarkastusta. Syyskuun 11 jälkeen on varmastikin otettu käyttöön äärimmäiset toimenpiteet. Tosin en valita. Ei olisi ollut mukavaa, jos joku olisi päättänyt yht äkkiä olla se kaikista paras iso paha terroristi Empire Staten huipulla tai verestää kavereiden kesken muistoja 9/11 Memorialin suihkulähteillä juuri kun MINÄ olen siellä nauttimassa elämästäni. Oli muuten pakko katsoa dokumentteja 9/11 aiheesta kotiin päästyä ja voin kertoa, että aihe puistatti ensimmäistä kertaa ihan uudella tavalla kun itse oli juuri konkreettisesti lähtenyt samalta lentokentältä kuin ne kaapatut koneet ja seissyt samalla paikalla, missä kaikki nuo maailmaa puhuttaneet terroristiteot oli tapahtuneet. Hy-ii maailma on hullu. Mutta niin vaan myös niin ihana paikka! Täytyy sanoa, että WTC Memorial place oli kyllä todella vaikuttava. Vaikka paikka kuhisi turisteja, suihkulähteiden hiljainen ja surullinen, jopa aavemainen kohina puski kameranräpseen ja puheensorinan läpi. Nimien kohdalle oli jätetty ruusuja. Kerrottiin, että ihmiset tuovat ruusuja suihkulähteille menehtyneiden syntymäpäivinä. Suihkulähde oli heittänyt valkoiseen ruusuun pari vesipisaraa. Surullista.
Me käveltiin päivisin niin paljon paikasta toiseen ja ahmittiin kaupunkia kaikkineen päivineen, että iltaisin ei paljon jäänyt paristoja enää käytettäväksi. Laturit korviin ja kiinni seinään ja taju kankaalle. Mutta keskiviikkoillan huipentuma oli ehdottomasti The Lion King -teatteriesitys Broadwaylla. Toteutus Disneyn alkuperäistarinalle oli kerta kaikkiaan niin hieno, että mulla oli kaikki karvat pystyssä koko esityksen ajan. Elton Johnin säveltämä musiikki tarinalle on aina ollut upea ja upea se oli edelleen! Esityksessä oli suuren maailman tuntua, sellaista, jota ei vaan täällä Suomessa näe. Vaikka tarinan päähenkilöt ovat eläimiä, näyttelijöiden toteutus hahmoille oli mitä mainioin. Isot leijonapäähineet, jotka mukailivat kissamaisia liikkeitä näyttelijöiden liikkuessa, toimivat loistavasti! Sama toimi muidenkin hahmojen kohdalla oli kyseessä sitten magnustinukke tai notkeasti liikkuva gepardi. Sitä unohti, että hahmojen takana oli oikeasti ihminen. Vaikea selittää sitä tässä, se pitäisi itse nähdä.Jos kiinnostaa, niin ideaa voi kurkkia esityksen trailerista tästä linkistä: https://www.youtube.com/watch?v=-pgZtzDj_7o
ja loistavaa musiikkia kuunnella tästä: https://www.youtube.com/watch?v=1GqyE7GiRJ4
Valokuvia ei tietenkään saanut esityksen aikana napata, vaikka mieli olisi tehnyt. Otin siis irti, mitä sain esityksen ulkopuolelta. Ja olisihan tarjolla ollut varmasti toinen toistaan upeampia esityksiä. Joka ilta olisi voinut käydä katsomassa jonkin esityksen, helposti. Jostakin oli kuitenkin valittava ja Disney-faneina päädyttiin klassikkoon.
Rafikin asu vahanuken päällä. Tämä oli esillä myös Madame Tussaudsin vahakabinetissa, koska puku oli palkittu. Hienohan se on apinamaisia jalkoja myöten! Hauskinta oli, että näyttelijän takapuoleen oli kiinnitetty laatta, johon oli maalattu paviaanin punainen per....:D
Zazun näyttelijä oli ihan mieletön. Lintu liikkui näyttelijän päällä vaijerihäkkyrän varassa silmien liikkeitä myöten. On ihan mielettömän ihanaa katsoa ja seurata lahjakkaita ihmisiä, jotka kykenet hallitsemaan ja rytmittämään puheensa, oman hallitun elekielensä ja liikuteltavan konkreettisen hahmoesineen samaan aikaan!
Disney kaupassakin tuli vierailtua varmaan noin 150 kertaa. Jos pikkutyttönä olisin
päässyt vierailemaan kaikkien niiden hahmojen ja kimalluksen ja lelujen ja linnojen joukkoon, olisin varmaan ollut ensimmäinen lapsi, joka kopsahtaa lattiaan saaden sydänkohtauksen puhtaasta innostuksesta, kun se oli lähellä vielä nytkin! Täytyy varoa menemästä lähelle enää sitten kun on ylittänyt kuudenkympin rajapyykin. Ei ole enää turvallista....
Lasten lelut ovat melkein jo nykyään niin hienoja, että miten niitä edes raaskii ottaa pois paketista? Pienen Merenneidon (still pissed I didn't born as a Mermaid....) Ursulakin oli aivan mielettömän hieno värityksineen pukuineen päivineen!
Liisa Ihmemaan hullu kissa meinasi niin lähteä matkalaukkuun mukaan, jäin nimittäin ihan koukkuun sen pehmoisuuteen. Olin kuitenkin reipas ja jätin sen kauppaan. Nyyh.
Satunnaista hauskaa Nykistä:
Karkkien väriloistoa Empire State Buildingin myymälässä...
Bela Lugosi ja Charlie Chaplin Madame Tussaudsin vahakabinetissa. Melkein nykyjulkkiksia hauskempia oli mun mielestä nää vanhat hahmot. Niissä on vaan jotain tosi mageeta! Chaplin oli muuten mun ehdoton lemppari kun olin pieni. Tuli valittua Chaplinia monta kertaa peruspiirrettyjen sijaan, kuulemma! Vahakabinetissa olis ollut myös saada omasta kädestä tehty vahaversio. Anteeksi, mutta kuka ihme haluaa omasta kädestään vahajäljennöksen??? Creepy.
Tää oli tosi magee juttu. Joka uusi vuosi Time Squarella vapautetaan suuri määrä toiveita. Toiveensa sai jättää toivomusseinälle tai tipauttaa laatikkoon, josta toiveet vapautetaan uudenvuoden aattona ja pudotetaan Times Squarelle. Vuoden lopulla siellä joukossa on myös mun toive! Seinä oli muutenkin ihanan ja taianomaisen näköinen.
Oi kyllä, rahaa tuli tuhlattua ja nyssyköitä kanneltua käsipuolessa ulos eri kaupoista. Tosin tuliaisiakin onnistuin hommaamaan, vaikka se puoli tuntuu aina niin pirun vaikealta kun haluaisi löytää jotakin oikeasti kivaa ja erilaista! Victoria's Secretillä oli tosi edullisia aivan ihania tuoksuja ja joitakin vaatelöytöjäkin tuli tehtyä. Kaikki paikat oli pullollaan erilaisia kuosia ja printtejä, jotka tuntuvat olevan pop ensi kesänä. Sopii mulle, ihastuin muutamiin! Taideosio on aina mun lemppari ja jos en löydä silmää miellyttäviä isompia julisteita, joita voisi parhaassa tavassa kehystää, yritän metsästää edes kortteja. Warhol MoMan museokaupasta tuotti tällä kertaa tyydytyksen, sen verran, mitä löydettiin ja ehdittiin käväisemään esim. museokaupoissa. Sen jälkeen kun ostin Lontoon Starbucksista itselleni jättiläisaamukahvimukin, jonne voisi sukeltaa aamukahviuinnille suorastaan, mun pitää saada eri paikoista uusi kahvimuki. Ne ei tosiaan sovi toisiinsa yhtään eikä välttämättä ole mitään maailman tyylikkäämpiä ja esteettisiä, mutta hauskuus piilee siinä, että sen on hankkinut joltakin reissulta ja se saa arjen kahvin maistumaan silloin paremmalta! Peanutbutter kuppeja toin myös tuliaisiksi ja ne saavuttivat suosiota.
Tän ajattelin ehkä kehystää, vanha Nykin kaupunkiopas hauskoilla viivapiirros kuvituksila ja kuvauksilla nähtävyyksistä sisältäen kartan. Löysin sen 6:lla dollarilla Marc Jacobsin kirjakaupasta. Se oli kulunut ja vähän nuhjuinen ja myyjä oli heti tarjoamassa mulle päivitettyä uutta kaupunkiopasta mutta ehei EI kun tää oli nimenomaan se juttu! Se on hieno. Amerikanlipun värisistä isoista korviksista tais kuitenki tulla mun lempparit.
Huh nyt mä olen väsännyt tätä pirun kirjoitusta kuvineen monta tuntia odotellessa niitä antibiootteja apteekkiin ja nyt niiden pitäis siellä vihdoin olla. Lähden siis niitä hakemaan ja parantumaan. Tämä postaus Nykistä on kärpäsenkakka siihen verrattuna, millainen se koko ihana kaupunki oli ihmisineen, meluineen, ruokineen, paikkoineen... Puhumattakaan takaisintulomatkasta, joka kesti reippaasti yli vuorokauden nukkumatta (lukuunottamatta Brysselin lentokentän likaisia penkkejä hauskalla spurgumeiningillä), Brysselin päiväseikkailua ja Brysselin juoppoja ja hävinneitä matkalaukkuja. Mutta ei mulla kestä nyt kunto kirjoitella enempää ja sekin olisi sitten taas jo ihan oma tarinansa. Voi olla, että jossain kohtaa vähän muokkailen tätä ja lisään juttuja ja kuvia tai sitten en ja tämä jää kurkistukseksi. Menkää itse käymään siellä, niin näette, mistä puhun. Parhaat muistot säilyvät kuitenkin aina sydämessä. ;)
<3 Hope you guys enjoyed! Cheers and kiss!
M.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti