27.

Saippuakuplia!

Viimeaikoina ollaan kavereiden kanssa puhuttu tosi paljon kemiasta. Mitä se on? Mistä se tulee? Kenen kanssa sitä on? Kenen kanssa sitä ei ole? Kuka sen on keksinyt? Kepeitä saippuakuplia, jotka pyörivät iloisesti ilmassa ja niiden pinnalle heijastuu oma kuvasi, kuva toisesta, herkkä ja hento, mutta ei silti hajoa oikeanlaisesta kosketuksesta. Tökkäämällä liian lujaa tai puhaltamalla liian kovasti ne hajoavat, poksahtavat pirskahdellen ja odottavat uutta kosketusta säilyäkseen ehjänä.  Tekevät onnelliseksi.

Kemia. Kun sitä on, se pirskahtelee herkullisesti ja kutkuttelee mahanpohjassa. Tulee narkomaaniksi. Haluaa lisää. Ja lisää. Ja lisää. Ihmisiä tulee elämään, ihmisiä poistuu elämästä niin kaveri kuin parisuhteissakin. Kemia on niin ihanaa, että monet olisivat valmiit sitä vaikka ostamaan. Kemiaa huudetaan. Tarjotaan sitä ja tätä ja syljetään vihollisten päälle jos ne huutavat enemmän. Elokuvat kertovat pilvin pimein salaisista suhteista: Romeon ja Julian narkomaaninen kielletty kemia, salaiset suhteet kuninkaallisissa hoveissa, Bel Ami... Jokaisessa tarinassa kemiaa on kaupattu, mutta tuloksetta. Sitä kun halutaan, mutta ei voi ostaa. Siitä halutaan kilpailla, manipuloida, pakottaa, kiristää, kieroilla. Muokata omanlainen, päättää siitä, ohjata. Vaikka löytäminen on pääasia. 

Sen perässä pitää mennä, haistella ja maistella. Matkustaa, tutkia, tehdä havaintoja. Pyöriä silmät kiinni ja muksahtaa intuitiolla ja pää pyörällä keskelle ei-ennakko odotuksia. Sieltä sen löytää. Jos ei laita sitä häkkiin. 

Kuva: Google