222. Propagandan hiljaiset välikappaleet.

Mulla aina kiehahtaa kiukku pintaan niin, että päästä nousee savua kun näkee tai lukee uutisista miten siviilejä läiskitiään sodan ja tappelun tieltä välinpitämättömästi propagandan välikappaleina, koska se järkyttää ympäri maailman, koska se on väärin ja julmaa. Tehokasta eikä sen voima ikinä vähene. Järkyttävintä on ehkä ainaiset kommentit tapahtumien jälkeen "Nythän sen tajuaa ja välittömästi istutaan alas ja mietitään..." Kaikista nykyajan hienouksista huolimatta ihmisen tekniikka ei kyllä muutu mihinkään. Aina ensin pitää jotakin tapahtua, että värähtää.

Viimeksi vääntelehdin kiukusta tuskissani kun katsoin Schindler's Listin juutalaisvainoista. Sama kiukku nousi täysillä pintaan kun Ukrainan ja Venäjän välinen tilanne on räjäyttänyt alas matkustajakoneen. Siis 300 matkustajaa, joista miltei kolmasosa oli lapsia. Syy ei edes ole selkeä tai ainakaan sitä ei ole paljastettu, tietenkään. Molemmat osapuolet syyttelevät toisiaan, pahoitteluadresseja lentää puolin ja toisin, valtamerien takaa kritisoidaan miten minkäkin maan tulisi edes reagoida ja parhaimmillaan selitellään, että ehei kun nämä siviilit olivat poissa pelistä jo aikapäiviä ennen koneen putoamista (?!!!!!!). Asiantuntijat selittelevät, että kyseessä oli kapinallisten virhearvio. No joo, eikö sotatila ole aina virhearvio kun kyseessä on siviilimurhat? Kautta aikojen, ihminen, jolla on valtaa, on halunnut terrorisoida pienempiään ihan vaan siksi, koska sitä valtaa on. Valtako saa ihmisen tuntemaan itsensä suureksi ja mahtavaksi?

Tuntuu, että vähintään joka toinen vuosi tapahtuu jotakin suurempaa, mistä media tiedottaa, että jää ihan monttu auki taas ihmettelemään että mitäs nyt? Kohde vaihtuu, mutta syy taustalla on suurinpiirtein sama. Vetää surulliseksi. Tulevaisuus kauhistuttaa. Kyllä oma elämä on täydellistä siihen verrattuna, mitä tuolla maailmalla oikein tapahtuu. Muistaa taas miten turhat valittelut ja kiukuttelut on syytä heittää kaivoon ja suoristaa taas sitä omaa perspektiiviä vähän suuremmalle mittakaavalle. Helmikuussa kun seisoin Nykin WTC:n suihkulähteiden juurella mietin ihan näitä samoja asioita siis 4,5kk sitten. Niin, vain 4,5kk sitten...

Olen sanaton.