69.

Kaamos.

 

Minä en pelkää pimeää. Itseasiassa rakastan sitä. Olen niin tunnelmaihminen. Mutta kaamos väsyttää ja ahdistaa ja siihen kun lisätään vielä työstressi ja oman henkilökohtaisen elämän kompastuskivet niin hei vaan kaamosmasennusmörkö!

Ystäväni kanssa pohdittiin juuri kaamosmasennuksen erilaisia terapiakeinoja. Itselleni musiikki ja kynttilät toimivat aina parhaiten, tuoreet kukat kotona, sekä elokuvat, hyvä kirja ja lämpimät säärystimet. Tällä hetkellä, työstressistä ja väsymyksestä huolimatta mieleni tekee kovasti maalata. Joku päivä tartun toimeen kun tähdet ovat oikeassa asennossa ja maapallo kuuhun nähden oikeassa kulmassa. Tämä on myös se aika, jolloin olisi paras askarella omat taiteelliset joulukortit. 

Meillä oli mummilassa viime viikonloppuna pieni vieras. Miten terapeuttisen ihanaa olikaan katsella pienen suloisuuden touhuja aivan omassa maailmassaan. Hassua oli kuulla kiitosta omasta innokkuudesta jaksaa hoivata ja leikkiä ja viihdyttää, kun minun pitäisi kiittää tuota lapsenmaailmaa, jonne sain hetkeksi itsekin paeta! Kaikki korut pengottiin läpi ja koristeltiin itsensä siihen saakka, että veteen joutuessa olisi upottu suoraan pohjaan. Tehtiin manikyyrejä, leivottiin kakkua ja kylvetettiin ja pestiin kaikki design-kumiankat. Apua, jos joskus saan pienen pojan, miten sen kanssa oikein toimitaan?! hahah..

Vanhuuskaan ei tunnu tulevan yksin, sain vihdoin aikaiseksi mennä uudelleen näkötarkastukseen ja oikeassa olin, lasithan sieltä pienillä vahvuuksilla napsahti. Jos sitä uusien lasien myötä tarkentuisi moni muukin asia. Toivottavasti ei ainakaan enää ikinä tarvitsisi vetää niitä "vaaleanpunaisia" laseja ylleen, eiköhän sitä ole tehty nyt ihan tarpeeksi. Mikään ei ole niin väsyttävää kun sumentuneesta kuvasta tarkentunut iso pettymys.