11.

Ystävyydestä.

 On harvoja asioita, joita en läheisten ystävieni puolesta tekisi. Vappuna kokoonnuimme aluksi minun luokseni ja sokerina pohjalla sain yllätysvieraakseni myös ystävän, jota en ollut nähnyt moneen moneen kuukauteen. Puhuttavaa riitti niin paljon, että välissä unohti hengittää, pää oli onnesta, hapenpuutteesta ja kuohuviinistä sumeana. Yksi päivä on liian lyhyt, mutta lämmittää mielessä vielä monta viikkoa tapaamisen jälkeen ja kestää seuraavaan. Puhuimmekin aidosta ystävyydestä. Siitä, miten on ihanaa kun on ystäviä, joiden kanssa voi jatkaa juuri siitä, mihin on viimeksi jäänyt, vaikka aikaa olisi välissä vierähtänytkin kuukausia. Aikaa ei tarvitse laskea, itsensä se osaa tikittää eteenpäin aivan liian nopeaan silloin kun taas nähdään. No, se on mitä ilmeisin todiste siitä, että on ollut kivaa! 

Minä en pärjäisi ilman ystäviäni. Joskus ystäväni tuntevat minut paremmin kuin minä tunnen itseni. Ehkä elämäni parhaimpia "parisuhdekouluja" ovat niiden kirjaimellisten lisäksi olleet ystävyyssuhteeni. On aika hienoa huomata, miten on elänyt ja kasvanut ystäviensä mukana, oppinut heiltä, antanut mahdollisesti itsekin jotakin opittavaa heille, kuunnellut ja katsellut, tulistunut, mököttänyt, sopinut, kolunnut ystävän vaatekaappia, kolunnut ystävän laukkua ja ihastellut kaikkea uutta mitä hänellä on kun hän tulee kyläilemään, nukkunut ystävän t-paidassa, itkenyt ja nauranut, matkustellut, sihissyt heidän puolestaan, jutellut läpi yön, adoptoinut ystäviensä riiviökissat hetkeksi, herättänyt keskellä yötä puhelinsoitolla, matkustanut tueksi, nukkunut vieressä ja käpertänyt varpaat yhteen ystävän kanssa, nukkunut makeimmat päiväunet ystävän sohvalla. Lapsuuden leikit ovat vaihtuneet aikuisuuden kiemuroihin, mutta samalla tarmolla niitä pohditaan kuin aikoinaan päätettiin, että naapurin mummo oli noita ja sitä piti varjostaa kameroiden ja muistiinpanovälineiden kanssa, kunnes leikki loppui tykkänään kun mummo raasu hermostui ja tuli rähjäämään ipanoille, jotka eivät arvostaneet vanhusparan yksityisyyttä. Äitikin taisi ohjeistaa, että kehittäkäähän toinen leikki. Krhm, ihan ymmärrettävää... 

Parasta on, että hyviin ystäviin voi aina luottaa. He kertovat minulle jos hölmöilen ja toisinpäin. Nykyään taitaa voida jo puhua asioista, ilman että syttyy sota. Virheistä on opittu ja toisaalta niitä tehdään vielä paljon lisää. Onneksi niitäkin voi tehdä yhdessä ja nauraa lopuksi makeasti päälle! Minusta tuntuu, että minulla on monta siskoa ja valtava perhe ja olen siitä hyvin onnellinen!

Rosie.