94.

Kärpäsestä norsunen.

En ole koskaan ollut mikään älyttömän tasainen luonne. Ulkoapäin, ehkä rauhallisen ja kiltin, joskus jopa hiljaisenkin kuoren alla piilee aikamoinen sisupussi, etenkin suuttuessaan. Katselin kerran katosta maahan aivan piikkisuoraan millinpaksuiset ketarat ojossa kupsahtanutta kärpästä. Miten pieni se olikaan, millinpaksuiset pikkuruiset jalat, ohuttakin ohuemmat siivet, tuskin pikkurillin pään kokoinen otus.

Niin. Jäin tuijottamaan sitä. Tuijotin. Tuntui kun se olisi kasvanut. Tiedättehän, kun jotakin asiaa alkaa tuijottamaan silmiä räpäyttämättä, tuntuu kuin se kasvaisi, tai kun jotakin aivan perussubstantiivia alkaa hokemalla hokemaan, se menettää merkityksensä eikä siinä yht äkkiä ole päätä eikä häntää, ei sitten ollenkaan.

Samoin käy helposti ihmissuhteissa, oli sitten kyseessä kaverisuhde tai parisuhde tai jotain siltä väliltä. Etenkin vahvana tunneihmisenä, voin helposti myöntää, että minun maailmassani kärpäset kasvavat toisinaan norsun kokoisiksi. Ehkä toisinaan liian useastikin. Norsun kokoisen kärpäsen siivet hakkaavat yhteen aivot räjäyttävällä volyymillä ja ensimmäinen ajatus on -minne minä tällaisesta maailmasta pakenen? Kunnes, sulkee silmänsä, avaa ne, muistaa räpäyttää muutaman kerran, hengittää syvään ja huomaa jälleen katsovansa sitä onnetonta pientä otusta, jolla onkin todellisuudessa oikeasti ne millinpaksuiset jalat.

Toisaalta, on todella hauskaa huomata, että itselleen on oppinut vuosien myötä myös nauramaan. Se on todella tärkeää. Hauskaa on myös se, että siinä omassa universumissaan, jossa lentelee norsun kokoisia kärpäsiä, ei ehkä olekaan niin yksin. Se nostaa hymyn suupielille.

Miten monta kertaa sitä onkaan ollut tyystin yksin, kun on yrittänyt näyttää jollekin sitä norsun kokoista kärpästä, eikä toinen ole nähnyt. Hämmentävän usein eri sukupuolten taistelutantereilla. Eikai ketään jaksa kiinnostaa kuva tai maisema, jota ei näe. Ihminen on tylsistyvää sorttia, jos ei näe edessään jotakin konkreettista. Mutta sitten kun joku näkeekin ja naurahtaa, ensin ehkä pelästyessään, mutta lopuksi jo vähän huvittuneesti norsun kokoiselle kärpäselle, sitä voi toljottaa yhdessä, kunnes se pienenee ja huvittuneena sen jälkeen todeta kerta toisensa jälkeen miten kärpänen on vähän koominen otus millinpaksuisine jalkoineen. 

Se, että sellaisen otuksen näkee yhdessä, on tavallaan oma pieni yhteinen salaisuus. Se on jotenkin siistiä...

Kuva:Google