perjantai 2. lokakuuta 2015

307. Uusi syksy

Lueskelin eilen vanhoja kirjoituksiani viime syksyltä ja tajusin, että niin se on taas yksi vuosi pyörähtänyt ympäri! Syksy on jälleen tullut. Uusi syksy uusine haasteineen. Miten lyhyt aika on yksi vuosi ihmisen elämässä ja taas toisaalta, miten hyvä aika saavuttaa unelmia ja päästä tavoitteisiinsa. Kunhan sen vain päättää ja aloittaa. Liikaa piiloudutaan sanojen taakse ”sitten kun” , ”sitten joskus”. Miksei nyt?

Omassa elämässäni on vuoden aikana taas tapahtunut paljon. Suurimpina niistä muutto Turusta pääkaupunkiseudulle, yhteinen koti oman rakkaan kanssa, työympyröissä muutosta  ja haasteita sekä lisäopiskelun aloittaminen. Mutta suunnan löytyminen ja valinnan tekeminen lisäopiskelun suhteen on ollut hukassa ja uskon, että se onkin monelle suurin haaste. On vaikea tarttua toimeen ja miettiä, mitä sitä oikein uraltaan haluaa. Käsite on niin laaja, vaihtoehtoja paljon ja toisaalta sitten taas kovin vähän ja ajallisestikin tarjonta on haastavaa eikä helpota kun yritykset vetävät luukkujaan innokkaiden nenien edestä kiinni kun leikataan ja säästetään. Ah aikuisuus, se vasta haastavaa opiskelua onkin!

Mutta niin rikasta ja mielenkiintoista yhtä kaikki. Hypistelen juuri käsissäni syksyn luentojen ennakkotehtäviä. Visuaalisesta maailmasta ja myynnistä hyppään nyt lisäopintojen puitteissa syvemmin markkinointiviestinnän puolelle, aina markkinoinnin suunnittelusta ja asiakasymmärryksestä talouden tunnuslukuihin sekä markkinoinnin juridiikkaan. Taiteellisena mutta tuloshakuisena ihmisenä tämä polku ei todellakaan ole ollut minulle alusta asti selvää kuin pläkki. Nuorempana sitä vertailee itseään liikaa muiden tekemiseen. Vanhemmiten taas ajatukset realisoituvat taivaanrannan maalauksesta tuloshakuiseen tulevaisuuteen. Mutta ei yksin. Yksin harvoin saavutetaan isoja asioita. Tukijoukot ovat tärkeitä. Onni ja rikkaus. Perhe. Ystävät. 

Eilen eräästä blogista bongaamani mietelause siitä, ettei tarvitse olla vain yhtä asiaa, koska me olemme kaikki niin monta miljoonaa asiaa, sai miettimään vielä entisestään valintojen hienoutta mutta toisaalta monimutkaisuutta. Minulla on ympärilläni paljon ystäviä, jotka lähestyvät pyöreää kolmeakymppiä ja miettivät ja kriiseilevät tulevaisuutta ja urapohdintoja ihan niin kuin minäkin tein. Mutta ohjeistuksena omasta kokemuksesta voisin sanoa, että ei haittaa, vaikka ajatus kypsyykin alitajunnassa useita vuosia ennen kuin löytää punaisen langan. Ei haittaa jos ei heti tiedä. Ei haittaa aloittaa jostain. Mutta kunhan aloittaa. Loppu lutviutuu kyllä. Välillä tuntuu siltä, että nyky-yhteiskunta luo turhia paineita olla heti jotain äärettömän isoa ja unohdetaan työteliäisyyden tärkeys. Odotetaan ehkä, että jotain ilmaantuu eteen tarjottimella. Opiskelusta valmistumiseen ja siitä työmarkkinoille suuntautuminen ja uraportaita kohti lähtevä kiipeäminen on pitkällinen prosessi. Mikään työkokemus ja tekeminen ei mene hukkaan. Tärkeintä on, että tallustelet polulla, joka on suunta, vaikkei olisikaan heti unelma. Mitä järkeä muuten olisi unelmissa, jos niitä kohti ei kuuluisi jonkin aikaa vaeltaa ja eksyäkin välissä?
  

   



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti