keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

26.

Kaikki tai ei mitään.



En tiedä mistä aloittaisin. Kuukauden kesäloma vilahti ohi viikossa, päivässä, tunnissa! Olin lähestulkoon koko loman ajan reissun päällä ja jos retkistäni piirtäisi kartan, muotoutuisi siihen viivoja sikinsokin ympäriinsä. Olo on kummallisen levännyt, vaikken mitään megaunia olekaan nukkunut koko loman aikana. Kroppaa väsyttää, mutta mieli on omituisen virkeä! Ihanaa!

Minulle iskee joka kerta matkustaessa himo elämisennälkään. Tekisi mieli ottaa lopputili ja loputon laina ja lähteä kiertelemään maailmaa ja ahmia elämää ja nähtävyyksiä. Olen vain puoliksi niin hullu, että voisin tämän toteuttaa. En yleensä tarvitse loppuun saakka kokoon kursittua suunnitelmaa, mutta sentään jonkinnäköisen alustuksen. Mutta saahan puolihullukin unelmoida. Varsinkin kun elämän järkevyydestä iski loman jälkeen se tuttu, jäätävänkokoinen ahdistus: Mikä musta tulee isona?  

Ympärilläni on ihania ihmisiä, jotka jaksavat muistuttaa itseäni siitä silloin kun itse unohdan, että nyt pitää olla elossa ja töitä ja uraa ehtii vielä luomaan. Tänä vuonna voi tehdä kaikkea muuta mitä ensi vuonna. Olen toisaalta niin päivä kerrallaan elävä ihminen, että minuun tämä ajatusmalli toimii erittäin hyvin, kunnes taas mörkö nostaa päätään. 

Miksi nykyään on niin kamalat paineet olla JOTAIN ja JOKU? Eikö tärkeintä ole se, että teet juuri sitä, missä sillä hetkellä viihdyt ja nautit elämästä. Vaikka takataskussani onkin valmistuneen Medianomin paperit arvostetusta 4 vuoden ammattikorkeakoulututkinnosta, olen aina arvostanut mitä tahansa työntekoa enemmän kuin opiskelua. Nimi voi olla mustavalkoisia kirjaimia paperissa, joka kellastuu laatikonpohjalla. No, toivottavasti oma tulevaisuuteni ei ole pelkkä kellastuneen paperin uhri, mutta oma pää pilvilinnoissa-elävä vapaasielu-luonteeni välillä pelottaa. Ja ahdistaa. En ole koskaan ollut mikään älytön lukutoukka, vaikka koulussa aina olen ihan hyvin pärjännytkin. Mutta himo elämään on tallannut kunnianhimoisuuteni toistaiseksi alleen.

Olen itselleni armollinen ja tiedostan mistä se johtuu ja koska se johtuu siitä, tästä ja tuosta, niin näin sen pitää nyt ollakin. Olen elänyt suuren osan nuoruudestani tietyn massiivisen varjon alla ja hitto vieköön aion nyt nauttia siitä, että hengitän elämää ja olo tuntuu ihanasti narkomaanilta! Kunnianhimoisuus, työ, menestyminen ja ura ovat kaikki tärkeitä ja arvostettavia asioita, mutta elämisen ja nauttimisen vierellä loppujenlopuksi kovin pieniä ja merkityksettömiä. Niiden aika on juuri silloin, kun itse sitä haluaa. Sitäpaitsi kun mä haluun kaikki tai ei mitään. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti