1.

http://www.youtube.com/watch?v=Rsjgw_C97v4 (Yle -Sinun Tarinasi)

"Jos etsit vain yhtä asiaa, se jää ainoaksi, jonka ikinä löydät." 

Ystäväni innoittamana päätin luoda itselleni blogin. Hätäännyin ensin kauheasti, mistä ihmeestä kirjoittaisin ja onnistuisinko kirjoittamaan niin, että henkilökohtaisimmat ajatukseni säilyisivät niiden nahkaisten kansien välissä paperilla, jota jossain maailmanvaiheessa on joskus kutsuttu päiväkirjaksi. Avoin ja sosiaalinen luonne kun olen, saatan helposti ajelehtia ajatusten aavalle ulapalle, jossa pulputuksellani ei enää ole rajoja vaan ajatukseni kuplivat ilmoille sukkelaan ja vasta jälkeenpäin mietin, olisiko tämäkin asia ollut jännempi vain ja ainoastaan minun tietonani. No, kokeillaan, tuntuu toisaalta hauskalta jakaa ajatuksia näinkin, bloggaaminen kun on (kuulemma) tosi nykyaikainen tapa pitää kirjaa elämästään ja moni onkin järkyttyneenä kysellyt miksen bloggaa, kerran rakastan kirjoittamista.

Miksikö? Olen vanhanaikainen. Tuntuu välillä hassulta että olen valmistunut multimediatuotannon linjalta, alalta, jossa menestyäkseen pitäisi olla perillä viimeisimmistä villityksistä ja tekniikoista sekä toteutuksista. Minä unelmoin toisinaan vanhoista ajoista ja rakastan suomalaisia sotaelokuvia, jotka kertovat ajasta, jolloin ihmiset eivät miettineet materiaa ja menestymistä eikä supertekniikkaa vielä ollut (toisaalta se olisi saattanut pelastaa monta asiaa mutta se nyt ei ole se pointti...), vaan jokainen päivä elettiin niin kuin se tuli ja oltiin onnellisia siitä, jos kuukausien jälkeen vastaanotti kirjeen rakkaimmaltaan ja todettiin että tämä oli vielä hengissä ja seuraavan kesän häillä oli vielä toivoa.

Onkohan minulla vielä toivoa. Olen toivoton unelmoija. Elän pää pilvissä ja elokuvissa ja haihattelen tulevaisuuteni perään niin että se järjestää vielä itse itsensä. Täytin hiljattain 26 ja vaikka moni kirkaiseekin kauhusta että näiden lapsenkasvojen takana elää "siis ethän sä vanha ole mutta siis noinkin vanha jo?!" sielu, elättelen toiveita että olenhan mä vielä suhteellisen nuori ja ehdin vaikka mitä. Edellisen vuoden ja ainakin osan tästäkin olen omistanut haihattelulle ja itselleni ihan luvan kanssa. Ja täytyy tunnustaa, että hyvää on tehnyt.

Ehkä parhaimpia päätöksiä ikinä on ollut extempore muutto Turkuun. Se oli jotain, mitä en miettinyt sen enempää, vaan tein. Kaipasin pois ankeasta Lahdesta, joka tiivistyi ympärilleni monien mutkien, muistojen ja taistojen ahdistavana kelmuna eikä näyttänyt suuntaa minnekään. Olen ihminen, joka elää kauniita, mielenkiintoisia ja ihania asioita varten, kuihdun pois betonikolossa ilman tarinoita ja historiaa enkä tunne itseäni omaksi itsekseni. Turun kauniissa kaupungissa pystyin hengittämään uudelleen ja tapaamani uudet ihmiset, mahdollisuudet ja edessä häämöttävät seikkailut kuorivat kelmun pois päältäni ja elämäni on kertakaikkiaan ihanaa tällä hetkellä! Juuri nyt ei mikään voisi olla paremmin.

Muutos vaatii joskus tuskallisen läpikäymisen ja prosessoinnin. Voin ylpeänä itsestäni sanoa, että olen sen tehnyt ja kirjata ylös jälleen kokemuksien listaan. Rakas mummini kirjoittikin kirjeessään minulle joskus: "Rakas Merle, syntymäpäiväsi on ollut parasta elämässäni. Siksi toivonkin elämääsi onnellisuutta ja iloa, mutta myös riittävästi kovia kokemuksia, tullaksesi vahvaksi ihmiseksi". Mummi ei ollut väärässä ja nämä sanat kaikuvat päässäni, joka kerta kun on tuntunut siltä että elämä koettelee. Sateen jälkeen paistaa kuitenkin yleensä aina aurinko ja ilma on raikkaampi ja kirkkaampi. Aikuisuuden tiellä tallustaessa eteen sattuu monia silmiä avaavia kokemuksia, jos niitä ei pidä suljettuina liian pitkään. Ja olen huomannut, että se on aika hienoa. Ilman kokemuksiani, minä en olisi se, joka haluan olla ja jota kohti menen joka päivä.

Tämä blogi kertoo siitä.