60.

Such a beautiful mess.

You were the air in my breath
Filling up my love soaked lungs
Such a beautiful mess
Intertwined and overrun
Sara Bareilles - The Light

 

59.

Se tunne mahanpohjassa.

Haaveilu on ehkä yksi maailman ihanimpia asioita.

58.

Girl On Fire!

Valitsin itselleni oman teemabiisin ja se on nyt minunminunminun!

57.

Lapsuudenkodin taikaa.

Lapsuudenkodissa vierailu on maaginen juttu. Mieltä rauhoittaa jo tieto siitä, että matkustaa kotiin lepäämään perheen pariin. Saa vaihtaa kuulumiset ja tärkeät asiat perheen kesken, syödä, rentoutua, ulkoilla ja käydä kylvyssä, jota olen aina rakastanut yli kaiken. Omassa vanhassa sängyssä, joka on äidin isoäidin peruja, nukkuu parhaimmat ja levollisimmat unet kaukana työstressistä. Ummistin silmäni illalla, nukahdin heti ja avasin ne vasta seuraavana aamuna kymmeneltä. Sen jälkeen voikin kömpiä äidin kainaloon traditionaalisesti juttelemaan aamuhetken äiti-tytär asiat, jonka jälkeen syödään yhteinen pitkä aamiainen. Viinilasin kera ennen kylpyä voi tapailla säveliä omasta pianosta. Sanoinkuvailemattoman ihanaa.

Tiesinhän minä muuttaessani Turkuun, että matka kotiin tulisi olemaan pitkä. Mutta meidän perheessä on pienestä saakka totuttu tietynlaiseen itsenäisyyteen vanhempien työkuvioista johtuen. Rakastan järvi- ja metsämaisemia täällä Vääksyssä, mutta koko lapsuuteni vietettyä niiden keskellä kaipasin opiskelujen jälkeen Lahdessa isompiin ja kulttuuririkkaampiin ympyröihin ja siispä lennähdinkin Turkuun. Ikävä kotiin on välillä suurensuuri, mutta aivan ihanaa ja sitäkin rikkaampaa kun kotona tulee välillä käymään. Viimeksi olen Vääksyssä vieraillut viime huhtikuussa.

Täällä vieraillessani haluan yleensä käydä yhdessä toisessa tärkeässä paikassa, joka on ollut minun elämäni yksi vaikeimmista kulmakivistä, jossa ikävä, rakkaus, suru, ahdistus, menetys ja lopulta hyväksyminen kohtaavat. Hautausmaa. Sinne ajaminen yksin on tietyllä tapaa yksi terapiamuoto, jonka olen ottanut käsiteltäväkseni viime vuosina. Tuntuu kuin ajaisi vuosien sumun läpi, mutta päätyen kuitenkin paikkaan, jossa ei tarvitse sanoa mitään. En sen tarkemmin lähde tässä erittelemään minulle niin henkilökohtaista asiaa, josta loppujenlopuksi tietävät vain minulle läheisimmät ja rakkaimmat ihmiset, sellaiset, joille olen asiasta vihdoin ja viimein uskoutunut monien vuosien jälkeen piilotettuani sitä vain itselläni. Vaikka asia on surullinen, se rauhoittaa ja auttaa jaksamaan arjessa eteenpäin. Se on yksi sellaisista ihan omista jutuista, jonka voi toteuttaa vain silloin kun käy kotona. Sellainen sydämeen kätketty aarre.

Minun on jo pitkään pitänyt viedä mukanani myös joitakin koulutöitä. Rakastan maalattuja ja piirettyjä kuvia, joita voi säilyttää taiteellisissa tötteröissä jossakin nurkassa ja sitoa ne yleellisellä silkkinauhalla. Avata tötteröt joskus ja suunnitella isompaa asuntoa, jonne kuvat vielä joskus kehystää. Muistot, jotka niistä tulvivat kun on ideoita ja suunnitelmia täynnä seisonut piirustusluokassa ison piirustustelineen takana kieli keskellä suuta ja päivitellyt miten ikinä saa elävän ihmisen vangittua paperille juuri tuollaisena ilman, että mittasuhteet menee päin honkia. Hienojahan niistä tuli ja nyt vielä ihanempia muistoja.

Kotona näin harvoin käydessä tuntuu olevan myös jouluaatto. Äiti laittaa taksirahaa taskuun, jotta kaikki mukaan lähtevät tavarat saa roudattua bussiasemalta perille. Jotenkin niin herttaista on myös se, että mukaan lähtee lähestulkoon aina äidin laittamaa ruokaa. Se ei varmaan lopu ikinä, vaikka sitä olisi viisikymmentä. Minusta tulee todennäköisesti aivan samanlainen. Nostaa hymyn huulille. Kaikenkaikkiaan aivan ihana ellinvoimaa antanut viikonloppu takana, jonka voimin jaksaa taas hypätä tulevaan työviikkoon 110 prosenttisesti. Maaginen asia tuo Koti isolla alkukirjaimella.

56.

Minä.

  

 

55.

Koti.

 

 

54.

Oinas vuoristoradan kyydissä.

Työpaikan vaihdoksen seurauksena hyppäsin samalla hurjan vuoristoradan kyytiin, joka ei hidasta vauhtiaan vaan ainoastaan kiihdyttää. Välillä se on hyvä asia, välillä huono. Mutta annan itselleni ymmärtämystä ja anteeksi, koska vielä tähän päivään mennessä kukaan ihminen ei ole kyennyt toimimaan robotin lailla. Mikä on toisaalta erittäin lohduttavaa, tasaiset ihmiset kun ovat mielestäni kauhean tylsiä!

Uudet jutut ovat aina jänniä varsinkin silloin kun hyppää aika nopeasti tasaisesta edellisestä ihan uuteen juttuun. Koska konsepti on erilainen, se täyttää pään ja mielen ja viikot ja viikonloputkin. Ainakin silloin kun yrittää ja haluaa onnistua. Nollaukseen tarvitaan sitten tietenkin kaikenmaailman kissanristiäisiä, muutenhan sitä tulisi hulluksi. On vain hurjaa, että viikot ja päivät vilahtaa ohi niin nopeasti, ettei sitä todellakaan tajua, että kesästäkin on jo vuosia ja kohta eletään taas Joulussa! Apua.

Huono puoli siinä on se, että ajantaju hämärtyy niin pahasti, että yhteydenpito ja rakkaiden ihmisten näkeminen luisuu karkuun koko ajan. Siksi haluankin panostaa nyt tulevina viikonloppuina minulle tärkeisiin ihmisiin. Kotona olen käynyt viimeksi huhtikuussa...Mutta rakkaissa ja tärkeissä ja niissä läheisimmissä ihmisissä on aina ihanaa se, että he ymmärtävät ja jaksavat odottaa. Kiitoksena siitä, niin teen minäkin.

Minä olen tyyppinä itsekin aika vuoristorata, silloin kun tapahtuu paljon ja kerralla. Tiedän sen olevan rasittavaa ja välillä varmasti myös todella hauskaa sekä pikkaisen huvittavaakin. Olen erittäin paljon tunteiden kautta elävä ihminen ja etenkin kun elän järkyttävää stressivaihetta ei ole vaikeaa kiihtyä nollasta sataan parissa sekunnissa. Kulkee suvussa. Välillä suunnittelen huutokauppaavani temperamenttini, toisaalta taas en vaihtaisi sitä pois mistään hinnasta. Jos kielikuvilla aletaan sanallisesti leikkimään, voisin jopa todeta, että se on pitänyt minut monet kerrat hengissä. Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin.

Ensi viikkoon taas täysillä oinaan sarvet ojossa sukeltaen ja edessä häämöttävistä viikonlopuista voimaa ammentaen! Sekä syksyn raikkaudesta ja rakkaudesta nauttien. Edessä on paljon ihania asioita!

Kuva: Google