maanantai 24. kesäkuuta 2013

132.

25 x Merle


Enpäs ole pitkään aikaan tätä tehnytkään. Eli 25 nopeasti sattumanvaraisesti 25 mieleen juolahtavaa asiaa itsestäni, mitään poistamatta tai vaihtamatta...:

1. Olen itse sellainen "jee! mennään! tehdään! kivaa!" -ihminen. Inhoan saamattomuutta ja en yleensä jaksa kauhean pitkään olla kiinnostunut asiasta tai seurasta, joka on täynnä saamattomuutta.

2. Olen pitkäjänteinen, mutta sitten taas toisissa asioissa hirveän malttamaton. 

3. Rakastan tehdä spontaaneja juttuja, en voisi sanoa olevani mitenkään älyttömän pitkään harkitseva ihminen.

4. Minussa on kaksi puolta -tuli ja jää. Samoin kun minussa asuu se kiltti ja sitten se levoton tyttö.

5. Olen nautiskelija. Tykkään tehdä asioita, katsella maailmaa ja nauttia ympäristöstä, tapahtumista, hetkistä.

6. Pidän sisustamisesta ja siitä, että koti näyttää kivalta ja persoonalliselta.

7. Olen unikeko. 

8. Jännitän autolla ajamista kun viimeisistä ajokerroista alkaa kulua liikaa aikaa.

9. Rakastan matkustelua ja seikkailuja!

10. Minulle tulee hyvä mieli hyvistä sanoituksista ja mietelauseista. Niistä saa myös voimaa.

11. Jääkahvi on hyvää!

12. Tykkään huvipuistoista, mutta nykyään saa jo vähän kerätä itseään hurjempiin vempeleihin! Huvipuistofiilikseen kuuluu myös hattara ja muu sälä!

13. Tykkään käydä paljon elokuvissa ja katsella paljon elokuvia. 

14. Olen huono lukemaan kirjoja, mutta nautin niistäkin silloin kun onnistun lukemaan jonkun hyvän kirjan. 

15. Pidän fiiliksestä olla ilman meikkiä, mutta juhlafiiliksin on kiva laittautua tai muutoin piristykseksi.

16. Usein kyllä pomppaan sängystä aamuisin ja ovesta ulos välttämättä edes harjaamatta hiuksiani heh...

17. Olen menevä persoona, mutta nautin myös toisinaan luonnonrauhasta, mökkeilystä ja rauhallisistakin viikonlopuista.

18. Joskus on älyttömiä menovaiheita, jotka vaan kestää ja kestää ja kestää ja kestää....

19. Olen helposti asioista innostuva ja toisinaan sitten taas kovin äkkipikainen höyrypää.

20. En ole pitkävihainen, paitsi jos minua loukataan oikein kunnolla.

21. Kyllästyn aika nopeasti.

22. Tykkään näpertelystä ja askartelusta ja pikku projekteista. 

23. Korut on mun juttu.

24. Minulla on aika hyvä lauluääni, mutta harva tietää sitä, kun laulan niin harvoin. Pitäisi ottaa laulutunteja ja harrastaa. Oikeasti.

25. Rakastan ystäviäni ja läheisiäni yli kaiken, kaikki yhtä suurta perhettä!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti