sunnuntai 29. joulukuuta 2013

193.

Vääksyläinen Lauran Kauppa - Ihanan värikäs, suloisesti villi sekametelisoppa!



Käydään äidin kanssa aina joskus lenkin varrella kiertelemässä ja hypistelemässä kaikkea ihanaa näissä vääksyläisissä sisustus- ja vanhan tavaran liikkeissä. Joskus ihan vain ns. ikkunaostoksilla mitään ostamatta, ihailemassa ja inspiroitumassa vain, mutta näin sisustushulluina ja vanhan tavaran faneina usein jotain tarttuu kyllä mukaan. Tiedättehän ne, jotka vain kuiskuttavat nimeäsi niin pitkään, että pääsevät mukaan kotiin...

Paras tällainen kauppa, Vääksyn vanhan keskustan sydän, on minun mielestäni ehdottomasti Lauran Kauppa. 40 vuotta Vääksyssä toiminut ihanan värikäs, hallittu sekametelisoppa, joka on niin mielenkiintoisen täynnä erilaisia tarinoita ja jännittävää tavaraa, että liike on kuin suoraan jostain Harry Potter-maailmasta! Sopii siis mulle ja mun mielikuvitukselle hyvin, voisin viettää liikkeessä tunteja ja tunteja tutkien ja löytäen, se on vanhojen tavaroiden paras anti. Olinkin aikoinaan ylä-asteella työharjoittelussa Lauran Kaupassa, joka silloin vielä oli Lauran Kukka- ja rautakauppa. Rautakauppapuoli Lauralla on vieläkin, mutta pienentymään päin sisustustavaroiden tieltä.

Kysyinkin sitten kun kamera poltteli taskussani Lauralta, että haluaisikohan hänen kauppansa päästä vierailemaan blogissani. Laura ilahtui ja myöntyi heti. Annetaan siis kuvien puhua puolestaan:









Kaupan ikkunat ja koko kaupan piha hehkuu ihanasti harmaudessa. Joulun aikaan piha on täynnä lyhtyjä ja mistelinoksia, joulupuita ja joulupalloja. Jo pihalla vastaan tulee paljon erilaista puutarha- ja parveketavaraa. Kesällä alapihan "ranskalainen piha" on myös kuin toisesta maailmasta, ihan kun hyppäisi mukaan suoraan jollekin kirjan sivulle, jossa tavarat, patsaat ja esineet heräävät henkiin ja isoista porttikongeista avautuu jokin jännittävä, uusi maailma...













Ensiaskeleet sisällä johdattavat heti notkuvien hyllyjen ja pöytien luo. Laura myy tätä nykyä myös boheemeja ja romanttisia vaatemerkkejä kuten Bohemian ja Cream. Sisääntulon luokse on aseteltu sarjan villaneuleita ja materiaali näyttää hinnakkaalta ja hyvälaatuiselta - myös tuntuukin siltä. Hyvin vahvasti 'överi'vanhanajan romanttisesta ja boheemista tyylistä pitäville Lauran yläkerrasta tekee varmasti hyviä löytöjä. Kaikkea löytyy kuitenkin Lauran omien sanojen mukaan myös laidasta laitaan - isompia naisten vaatekokoja, klassista vaatetusta ja sisustuspuoleltakin niin vähän uudempaa kuin vanhempaakin tavaraa. Silmät pyörii vinhasti päässä kun yrittää sisäistää kaikkea sitä, mitä kauppa tarjoaa samalla kun mielenkiinto herää tutkimaan kaikkea sitä, mikä on kätkettyä. Kutsun mystiikkanurkkaukseksi sisääntulohuoneen vasempaa nurkkausta, joka kätkee hämärään valoon erilaisia kynttelikköjä ja ison, vanhan, enkelipatsaan. Nurkka kuultaa valossa silloin kun aurinko paistaa. 














Pääasiallisesti alakertaan on sijoitettu suurimmat sisustustavarat. Kaikkea löytyy penkeistä, kaapeista ja valaisimista piensisustustavaraan ja lasten leluihin saakka. Useimmin on helppo ostaa piensisustustavaraa, mikä matkaa linja-autossa mukana Turkuun. Mutta miksei jonkun ihanan huonekalulöydön tapahtuessa jos sitä varten on kunnollinen idea, sekin matkaisi Turkuun mukaan. Olen sitä mieltä, että harvinaiset löydöt kannattaa pitää! 









Hyllyjen uumenista, käytävien lomasta ja reunoilta löytyy varmasti joka tarkoitukseen jotakin askartelusta kynttilöihin sekä jokaisen tyyliin ja makuun jotakin. Koin yhdessä vaiheessa kovaa nauhavillitystä ja olinkin vähän väliä hipelöimässä Lauran nauhavalikoimaa, jotka pääsivät kaveriksi paketteihin ja kirjeisiin. Lahjaideoita kauppa tarjoaa tuhansia! Kysyinkin Lauralta, että mistä ihmeestä hän onnistuu hankkimaan nämä kaikki persoonalliset ja ihanat tavarat, joiden rinnalla Ikean rojut kalpenevat mikrosekunnissa? Laura vastasi, että maailmalta, lähinnä Ruotsista ja Tanskasta tulevat hänenkin tavaransa, mutta mitä erilaisemmista paikoista. Ostin kesällä vanhanajan värittömät, pyöreänpehmeästi muotoillut limsapullot, joihin halusin laittaa kukkasen tai pari. Kyseiset limsapullot olivat löytö jostakin vanhalta limsatehtaalta, joka oli niitä jo hylkäämässä. Tietyt esineet, esimerkiksi jotkin peilit ovat yhden tähdenlennon persoonallisia löytöjä, sellaisia saattaa tosiaan vain olla se yksi. Siksi Lauran Kauppa on tosiaankin aarreaitta... Laura tekee löytöjä myös tutkimalla ja seuraamalla persoonallisten kauppojen katalogeja. Se vaatii syventymistä, mutta kannattaa.







Kaupan alakerran takanurkkauksesta löytyy myös erillinen jouluhuone, jossa istuskelee mitä hauskempia ja erilaisia joulukoristeita. Tänne kannattaa suunnata, jos on liiaksi kyllästynyt K-markettien tusinaporoihin!







Lauran Kauppa tarjoaa myös pehmeitä ideoita - kankaita ja tyynyjä. Koti kertoo aina asukista jotakin, joten kaupasta löytää varmasti kotiin persoonallisempia ratkaisuja kuin muilta tämän päivän hyllytarjottimilta, jos niin haluaa. 











Yläkerta tarjoilee ison kasan näitä boheemeja ja romanttisia vaateratkaisuja sekä suloisia pieniä huoneita, jonne on aseteltu lepotuoleja, muhkeita tyynyjä ja jänniä valaisimia. Peilit näyttävät kuvajaista monessa mutkassa niin, että välillä on pakko tarkistaa olinko se minä vai joku kaupassa viihtyvä hyväntahtoinen sisustuksesta pitävä kummitus? Vaikka yläkerta onkin pyhitetty lähinnä vaatteille, ei ihania tavaroita ja tunnelmaa ole unohdettu sielläkään vaan vaatteet on aseteltu kauniisti kaikkien näiden ihanuuksia lomaan. Löytöjä voi siis tehdä jokaisen kulman takaa tai vaikkapa nostaessa vaatteen rekistä sovitettavaksi saattaa jostakin lomasta pistää esiin se oikea, täydellinen etsimäsi valaisin.



Laura oli myös asettanut hauskasti myös yläkertaan teemallisesti näin joulunaikaan erilaisia, herkullisen värisiä joulupalloja. Niitä oli laitettu lasikupoleihin kuin karkeiksi röykkiöittäin tai niitä pilkisteli esiin sieltä täältä. Myös originellit boksit oli jätetty tarjottimeksi palloille, mikä sopi rönsyilevään vanhan tavaran kauppaan hyvin.



















Creamin vaatteet etenkin ovat usein ohutta pellavakangasta ja sopivat keväiseen ja kesäiseen vuodenaikaan kivasti. Varmasti löytyy vaatteita sekä vanhempaan, että nuorempaan makuun ja kokoon. Vaatteet ovat hintavia, mutta hyvälaatuisia ja kestäviäkin ja sitäkin persoonallisempia. Vaatteet Lauralle tulevat pääosin Tanskasta, Norjasta ja Italiasta. Kuulemma jotakin suomalaisiakin löytöjä on.


Ihastuin tämän valaisimen lasiseen ja helyiseen, värikkääseen varjostimeen täysin. Se ei kuitenkaan päässyt nyt mukaani kotiin kun ei ollut valmista ideaa valaisimen paikalle pienessä asunnossani, mutta aivan ihana! Olen myös tehnyt joskus ostoksia Lauran kaupasta niin, että ajatus on muhinut päässäni pitkään ja mennessäni sinne pitkänkin ajan päässä ko. esine on vielä ollut siellä ja päässyt matkaani kun aika on ollut oikea. Joskus myös täysin spontaanit ostot säväyttävät!





Suloisia pieniä yksityiskohtia,kuten romanttiset värikkäät, pehmeänmuhkeat kukikkaat henkarit!









Takaisin alakertaan kun yläkerta on tutkittu. Matkan varrella saattanee tehdä löytöjä värikkäistä vilttiviidakoista, jotka lepäilevät porraskaiteella. Liikehän on vanha, iso talo, jonka isossa 'kellarikerroksessa' Laura asustelee itse. Lauran kodista on joskus aikoinaan myös tehty lehtijuttu. Voitte uskoa kaupan perusteella, miten mielenkiintoinen Lauran koti on.








Korut matkustavat Lauran Kauppaan lähinnä Espanjasta. Korupödästä kassan lähettyvillä tekee mitä ihanempia lahjalöytöjä ja koruja paljon käyttävälle, kuten minä itse, pöytä on mieluinen tutkia läpi. Pidän itse todella paljon myös vanhemmasta osastosta korumaailmassa sekä boheemeista löydöistä. Itse olen tehnyt löytöjä enemmän Lauran koruosastolta kuin yläkerran vaatetarjonnasta. Viime kesänä vastaan tuli kyllä täydellisen herkullisenväriset jännänoranssit pellavahousut, jotka matkustivat kannssani Kreetalle ja olivatkin kovassa käytössä. 






Tämä hylly oli minulle mieluinen, tykkään pienissä määrin tehdä vanhoja, kivanvärisiä peltipurkkirasialöytöjä!












Jotkut värikkäät uusvanhat huonekalut ovat erittäin hauska ratkaisu yhdistettynä pienissä määrin vähän modernimpaankin sisustukseen...





Lasipullot ovat myös yksi mielenkiintoni kohde. Olen alkanut vähän sillä silmällä vilkuilemaan myös värikkäitä versioita...


Omat löydöt:










Mukaan tarttui tällä kertaa muutama kiva, pieni juttu. Kirjeveistä olen halunnut pitkään ja äiti heilutti nenäni edessä tuota kaunista norsua ja lupasi 'piffata' sen minulle myöhäisjoululahjana. Peltipurkkien seasta hehkui värikkäänä tuo murretunkeltainen yksilö (ilmeisesti vanha tupakkarasia tms) ja nuo lemmikinsiniset helmikäsirenkaat odottelevat eritoten kesää ja rusketusta... Pullomerestä tämä pullojenihastelija löysi kauniisti muotoillun kirkkaan pienen lasipullon, entisen öljypullon, joka todennäköisesti saa kaverikseen silloin tällöin kivanvärisen kukan.


Sellaista tällä kertaa, sunnuntain sisustuspostaus kaikille siitä kategoriasta pitäville. Vääksy on kyllä kiva paikka myös ohikulkijoille, täällä alkaa lisääntymään kaikki kivat pikku puodit. Kaikki Keski-Suomeen Vääksyn ohi matkaavat lomalaiset ovat etuoikeutettuja piipahtamaan kahvilla tunnelmallisissa kuppiloissa, kesällä terassilla maisemia ihastellen. Viemisiksi, tuliaisiksi tai vaan omaksi iloksi Lauran Kaupan suloisesta sekametelisopasta löytää vaikka mitä ilahduttamaan! Kauppa sijaitseekin vanhan linja-autoaseman liepeillä, suoraan nelostien (ainakin se ennen oli nelostie, on kai vieläkin...) varrella Sysmää kohden. Kannattaa ehdottomasti piipahtaa tuossa hauskassa Harry Potter-mausteisessa, tunnelmallisessa vanhojen tavaroiden sisutus- ja vaatekaupassa. Siellä jos missä irrotautuu mieli arjesta!

'Vanhukset' tapittavat sohvalla Hercule Poirotia ja lupasin haastaa heidät sen jälkeen pelaamaan Cluedo-murhamysteeri peliä. Olen varma, että äiti voittaa. Sillä on aina niin ärsyttävän hyvät hoksottimet ja musta tuntuu aina, että olen omenana siinä mielessä kauas pudonnut puusta! Heh. Lupasin myös omalle naamalleni tehdä vielä suklaanaamion, joten kiirusta pitää. Muutoin tämä sunnuntai on ollut oikein mukavan leppoisa kaikkine sisustusretkineen ja ulkoilulenkkeineen, illalliseksi meillä syötiin poronfilettä punaviinikastikkeessa kermaperunoilla. Tulipa muuten pitkästä aikaa pyörähdettyä Lahdenkin tanssilattialla ystäväisen kanssa. Hauskaa oli ja täytyy sanoa, että ilta oli mielenkiintoinen ja oikein kiva ja aamulla nautiskeltiin kaupunkiaamiaisesta vaihteeksi. Keskustaan oli avattu jokin uusi kahvila, joka piristi Lahden tunnelmaa. Ehkäpä sekin pikku kaupunki pääsee vähän kehittymään. No juu, jospa pelin jälkeen nauttisi vielä yötä vasten yhden elokuvan niin on tämä ihanan leppoisa joululoma täällä Vääksyn seudulla mukavasti paketissa!

Miten teidän sunnuntaipäivä on sujunut? Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti