2.

Pieniä suuria yllätyksiä.

Nykyisin on todella harvinaista vastaanottaa kirje. Kaikki kommunikaatio perheen, ystävien, tuttavien ja sukulaisten välillä tapahtuu teknisesti tai kommentoimalla ja tykkäämällä Facebookissa. Puhelimet piippaavat ja tekstiviestissä henkilön persoonallinen kirjoitusjälki välittyy huumorin ja tyylin kautta. Tai sitten se on persoonaton "K". Kokonaisen sanan kirjoittamiseen kun menisi turhan paljon aikaa jos jokin asia on jämpti. Jopa pidemmän sähköpostin saaminen on nykyään jo harvinaisempaa tai ainakaan sitä ei tapahdu järjettömän usein.

Kirjeen kirjoittaminen ja lähettäminen.
Minä pidän koko prosessista. Siitä, miten se lähtee lähettäjältä vastaanottajalle. Kulkee autossa, bussissa, lentäen, laivalla, polkupyörällä, kastuu ehkä vahingossa vähän matkalla, palelee tuulen tuiverruksessa tai talvipakkasessa, haistelee kevätilmaa ja lopulta saapuu vastaanottajan ovelle ja lämmittää. Ajatus saattaa lähteä siitä, että kuljeskelet kaupungilla ihmisvilinässä ja silmiisi osuu jotakin, josta tulee joku mieleen. Päätät lähettää sen hänelle ja valitset kaunista paperia tai kortin, johon kirjoitat ajatelmasi hänestä ja miksi halusit lähettää juuri hänelle tämän nimenomaisen jutun. Kirje on ajatus. Muutama lausekin riittää hyvin usein yllättämään, käsinkirjoitetut sanat paperilla kun ovat nykyään jo milteinpä museoarvoista tavaraa ja kirjeen markkina-arvo kasvaa koko ajan mitä pidemmälle tulevaisuuteen mennään. Kirjeen voisi varmaan pantata panttilainaamossa jos paha päivä iskee.

Ystäväni kehysti muutaman vanhan kortin, jotka olivat löytö vanhoilta ajoilta sukulaisten kanssa käydystä kirjeenvaihdosta. Mielettömän mielenkiintoinen ja kaunis idea. Itselläni on vino pino vanhoja eestinkielisiä kirjeitä, jotka vanaemani on aikoinaan kirjoitellut isälleni erittäin kauniilla käsialalla. Olen ajatellut tehdä samoin, kehystää yhden tai kaksi ja laittaa esille, muistona ja inspiraationa menneistä ajatuksista. Myös minun nimeni on lähtöisin samaisen henkilön, vanaemani, lähettämästä kirjeestä. Merle on poimittu kauniilla käsialalla kirjoitetusta eestinkielisten nimien listasta, joka on lähetetty äidilleni kirjeenä. Olisikohan se vielä jossakin tallessa, nimittäin jos minulle siunaantuu joskus lapsia, haluaisin ehdottomasti jatkaa perinnettä.
 
Paras osa koko prosessissa on lopuksi yllättynyt ja iloinen yhteydenotto: "Kirje? Minulleko? Voi KIITOS!"