4.

Arjen sankarit ja sankarittaret.

Viikonloppu. Se on useasti mielessä viikon alussa, sitä kohti mennään. Keskellä viikkoa ollaan puolivälissä, helpottaa jo vähän. Torstaina ei jaksaisi enää panostaa töihin, sillä huomennahan on jo perjantai. Lauantaina saa nukkua pitkään. Miksi aika lentää kun on kivaa? Puolet ajasta kului matkustamiseen. Sunnuntaina harmittaa kun huomenna on taas jo maanantai. Alkaa seuraavan viikonlopun odotus. Järkyttävä minttuteellä pyörivä oravanpyörä.

Miten onnistuisin parhaiten olemaan oman arkeni sankaritar? Toisinaan takana on hyvin onnistunut työpäivä, hyvästä palvelusta kiittelevät asiakkaat ja nauruntäyteinen päivä työkavereiden kanssa. Toisinaan, ehkä vähän useamminkin, takana on murjotusta, vettä sataa ja lokitkin kirkuvat liian äänekkäästi ikkunan takana. Kakkaavat vielä päähän töistä lähtiessä jos oikein huono tuuri käy. Olen oman arkeni sankaritar jos onnistun pelastamaan itseni kotiin työpäivän päätteeksi. Ja "nythän on vasta maanantai".

Uupumusta ja nurinaa on havaittavissa yhdellä jos toisella kohtalotoverilla. Kesäloma on taikasana, jonka avulla jaksaa juosta oravanpyörässä. Päiväunilla näen unta pienestä pulleasta vinhasti ympyrää juoksevasta hamsterista. Ei. Unohdan aivan liian usein sen tosiseikan kuinka tylsää oli, kun oli aika, jolloin vapaa-aikani oli rajatonta ja töitä ei ollut moneen kuukauteen. Vietin taiteilijaelämää, matkustelin läppäri mukanani ja vedin yhtä kirjaprojektia, johon minua pyydettiin mukaan toissa kesänä. Se oli kivaa, mutta kylläpä otti pannuun kun joutui vähän aivojaan käyttämään keskellä kaunista kesää. Kun olisi voinut vaan päivästä toiseen maata rannalla ja lillua vedessä ja bilettää yöt. Nyt katselen valmista painosta ja muistan hikikarpaloiden kirvelyn otsallani. En vaihtaisi muistoa mistään hinnasta pois. Ihminen on rakennettu niin, että se kaipaa aina sitä, mitä ei ole. Ihminen on tyytymätön ja unohtaa helposti. Ja sitten kun jotakin ei ole, sen arvon vasta ymmärtää. Perus arki on tylsää niin kauan kun se on ja jos sitä ei ole, se muuttuukin kullanarvoiseksi.

Toisinaan on pakko painaa, mutta joka päivä ei tarvitse onnistua, riittää että yrittää. Olen nähnyt monta arjen sankaritarta ja sankaria. He ovat hymyileviä kasvoja kaupan kassalla tai avaavat oven, kysyvät "kuinka voin auttaa?", työkavereita, jotka piiskaavat eteenpäin sillon kun itsellä on harmaa pilvi pään päällä ja ystäviä, jotka lähtevät kanssasi yhdelle drinkille huvikseen tiistai-iltana tai vievät sinut elokuviin keskiviikkona töiden jälkeen, avaavat sinulle portin kun tulet täydet kauppakassit käsissäsi kotiin tai tervehtivät pihalla. Yliyrittäminen on toisinaan terveellistä, jatkuvasti hullua. Nuriseminen omalle laiskuudelle typerää. Entä jos työpäiväsi ei ole niin onnistunut, mutta hymyilet silti ja yrität huomenna uudestaan. Huomisen jälkeen on aina seuraava huominen. Vaikka makaisit viikon peiton alla murjottaen, viikonkin jälkeen tulee aina uusi huominen. Huomiset eivät lopu koskaan.

Olenko silloin oman arkeni sankaritar jos ymmärrän tämän? Ymmärrän ainakin sen, että minulla on ENSIMMÄISTÄ kertaa elämässäni KUUKAUDEN PALKALLINEN kesäloma. Olen todellakin oman arkeni sankaritar!